Kansanparannushoidot

Työhöni olen oppinut kokemuksen kautta, kuuntelemalla asiakkaita ja omaa intuitiota sekä toimimalla yhdessä toisten hoitajien kanssa. En ole ollut kenenkään yksittäisen mestarin opissa, enkä käynyt alan kursseja, joten en voi sanoa edustavani mitään perinteen nimettyä suuntausta. Hoitomuotoni ovat kokonaisvaltainen hieronta sekä saunahoidot, kuten yrttihauteet, vihdoitus ja kuppaus.

Omassa työssäni avainasemassa on asiakkaan kohtaaminen, läsnäolo ja herkkyys. Varsin usein kehon jännitykset ovat syvästi yhteydessä tunnepuolen jännityksiin. Esimerkiksi käsittelemättömiin muistoihin, varastoituneisiin pelkoihin, torjuntaan, epävarmuuteen ja muihin vastaaviin tiloihin. Hoitava kosketus auttaa asiakasta tiedostamaan näitä tiloja ja puhdistautumaan niistä.

Kokonaisvaltainen hieronta

Kansanparannushoidossa yhdistyy tavallinen hieronta, tunnepuolen jännityksiä lievittävä hoitava kosketus ja intuitiivinen energiahoito. Hoitotilanteessa keskeisintä on aina asiakkaan oman sisäisen prosessin kuunteleminen ja sen tukeminen. Asiakkaasta ja tilanteesta riippuen hoito voi edetä moneen suuntaan - meditatiiviseen läsnäoloon, käsittelemättömien tunteiden purkamiseen, kadonneiden voimien palautumiseen, ajatusten selkiytymiseen, pahojen muistojen lievittymiseen ja korvaavien kokemusten vastaanottamiseen.

Hieronta voidaan tehdä joko paljaalle iholle tai ohuiden vaatteiden läpi. Hoidon kesto on puolesta tunnista kolmeen tuntiin, asiakkaan toiveiden ja tilanteen mukaan.

Saunahoidot

Hoitosauna on miedoksi lämmitetty, korkeintaan +60 astetta. Mikäli ilmanvaihto toimii ja juotavaa on riittävästi, voi saunassa olla useita tunteja. Tällöin saunan kostea lämpö pääsee tavallista syvemmälle lihaksiin ja kudoksiin, vaikuttaen kehoa ja mieltä rentouttavasti ja puhdistavasti. Hämärä ja rauhallinen sauna on erinomainen tila hierontahoidoille.

Hoitosaunaan sopivat myös erilaiset yrttihauteet ja vihdoitus. Yrttihaude on hyvä yleishoito, sillä se vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja sitä kautta tehostaa kuona-aineiden poistumista ja tukee kehon omia paranemismekanismeja. Yrteillä voidaan myös lievittää mm. lihaskipuja ja iho-oireita. Lehdeksillä tehty vihdoitus on rentouttava hoitomuoto ja täydentää erinomaisesti hierontaa. Vihdoitus katajalla on puhdistava ja virkistävä, eräänlainen mikrokuppaus, jota katajaöljyn vaikutus tehostaa.

Perinteistä kuppausta ei voi tehdä muualla kuin saunassa. Ennen kuppausta iho ja lihakset saavat pehmetä saunan lämmössä, mieluiten puolisen tuntia. Ennen kuppausta teen yleensä myös hieronnan, jotta kudoksiin kertyneet kuona-aineet saadaan kunnolla liikkeelle. Sitten ihon pinnalle asetetaan kuppaussarvet, joissa olevan imukupin alipaine imee veren aivan ihon pintaan. Sarvipaikat valikoituvat intuitiivisen tuntuman mukaan. Kun sakkaa ja kuona-aineita sisältävä veri on ehtinyt kerääntyä sarvipaikkoihin, otetaan sarvi hetkeksi pois ja ihoon tehdään aivan pieniä viiltoja erityisellä kuppauskirveellä. Sarvi laitetaan takaisin, ja viilloista noruu tummaa, sakkaista verta. Kun kaikki likainen veri on tullut ulos, viillot umpeutuvat ja arpeutuvat luonnostaan. Lopuksi sakkainen veri ja sarvet kootaan pois ja arvet pestään ja huuhdellaan. Kuppauksen vaikutus on tehokkaasti puhdistava ja virkistävä, sillä elimistöstä poistuu muutama desi vanhaa, väsynyttä ja likaista verta - ja keho reagoi kehittämällä nopeasti tilalle vastaavan määrän uutta ja tuoretta verta. Sarvien lukumäärästä riippuen pelkkä kuppaus kestää puolesta tunnista pariin tuntiin - yhdessä lämmittelyn ja hieronnan kanssa koko toimenpide kestää siis tunnista kolmeen tuntiin. Kiire ei hoitosaunaan sovi.

Tällä hetkellä käytössäni ei ole omaa hoitosaunaa, joten teen saunahoitoja pelkästään asiakaskäynteinä. Desinfioin kaikki käyttämäni hoitovälineet ennen ja jälkeen jokaisen hoidon. Kuppauskirves on huolella teroitettu, viillot tuntuvat vain pienenä nopeana nipistyksenä. Jos asiakkaan kehossa on voimakkaita jännistystiloja, voi viilto tuntua kipuna - tällöin lyön varovammin ja vähemmän haavoja. Viillot umpeutuvat ja arpeutuvat hoidon aikana. Arvet ja muut sarvien jättämät vähäiset mustelmajäljet häviävät muutamassa päivässä kuppauksen jälkeen.